Päivitetty 17.12.2012
Vuosi 2012 on saatu käyntiin ja esimmäinen kk-kisakin on jo heitetty. Tammikuun kuukausikisassa oli mukana mukavasti 11 BFC:n jäsentä sekä uusi jäsenkandidaatti Mikael Montonen. Myös Pitkäsen Matti oli jälleen katsomossa kannustamassa. Kisan ykkönen kauden aloituksessa oli Mikko Virpo, muut sijoitukset selviävät kohdasta ”TULOKSIA”. Keilauksen jälkeen Jouko Kirkinen tarjosi läheisessä ravintolassa seuran jäsenille iltapalaa 70-v. juhlan kunniaksi. Jokelle tuli 70 täyteen 21.12.2011. , onnea vielä kerran!
Helmikuun kuukausikisa heitettiin Ruusulan keilahallissa torstaina 23.2.2012 kahdeksan miehen voimin. Tällä kertaa ykköseksi ylsi Lauri Ojanen, muut sijoitukset sekä kuukausikisan tilanteen näet kohdasta ”TULOKSIA”.
Maaliskuun kuukausikisa heitettiin Ruusulassa torstaina 29.3.2012. Mukana tällä kertaa 7 jäsentä + jäseneksi pyrkivä Mikael Montonen. Maaliskuun kisan ykkönen oli, edellisen kuun tapaan, Lauri Ojanen. Muut sijoitukset näet tuttuun tapaan ”TULOKSIA” kohdasta.
Huhtikuun kuukausikisa heitettiin jälleen Ruusulassa, 26.4.2012. Kisaamassa oli kahdeksan jäsentä, joista parhaimmaksi osoittautui taas Lauri Ojanen. Muut sijoitukset voit käydä katsomassa kohdasta ”TULOKSIA”.
Kevään viimeinen kuukausikisa sekä seuran vuotuinen mestaruuskilpailu heitettiin lauantaina 26.5.2012 Tapiolan keilahallissa . Seuran mestariksi 2012 keilasi Lauri Ojanen. Kevään muut tulokset ja sijoitukset voit nähdä kohdasta ”TULOKSIA”. Kesän aikana tullaan kamppailemaan vielä kesäkisan voitosta, mutta siitä informaatiota myöhemmin.
Vuotuinen KESÄKISA käytiin lauantaina 28.7.2012 . Keilaus suoritettiin Masalan keilahallissa, jonka jälkeen siirryttiin Ilen pihalle Kauklahteen jatkamaan kisaa. Erittäin tasaisen kisan voitti lopulta Antti Kohonen. Kolmiottelussa heitettiin ensin normaali keilasarja, sitten miinus-sarja (huonoin tulos voittaa) ja lopulta frisbeegolfia. Kohdasta ”TULOKSIA KEVÄT 2012” näet kuinka tasainen kisa oikein olikaan.
Syyskausi 2012 avattiin 30.8.2012 diktaattorikisalla. Pelipaikkana oli Myyrmäen keilahalli ja 9:stä paikalle löytäneestä kisaajasta osoittautui tällä kertaa parhaimmaksi Eeero Tihula, muiden sijoitukset löydät kohdasta ”TULOKSIA, Syksy -12”. Ennen keilausta pidettiin seuran sääntömääräinen syyskokous.
Kauden ensimmäinen kuukausikisa kilpailtiin uudistuneessa Ruusulan keilahallissa torstaina 27.9.2012. Aloitusskabassa oli mukana 8 heittäjää ja lisäksi Mikko , Pade ja Ile olivat käyneet heittämässä etukäteen. Ykkönen tällä kertaa oli Aimo ”Ami” Taponen. Muitten sijoitukset voit tarkistaa tuttuun tapaan kohdasta”TULOKSIA, Syksy -12”.
Lokakuun kuukausikisa on heitetty. Paikalla uusitussa BowlCircus Ruusulassa oli mahtavasti 12 seuran jäsentä, joista tällä kertaa parhaimmaki osittautui Ilkka Ojanen. Muut sijoitukset ja kk-kisan tilanteen löydät kohdasta ”TULOKSIA, Syksy -12”.
Marraskuun kk-kisa heitettiin torstaina 29.11.2012 BowlCircus Ruusulassa. Paikalla oli tällä kertaa 9 keilaajaa, joista ylivoimaiseksi ykköseksi osoittautui Aimo ”Ami” Taponen. Muut sijoitukset löydät kohdasta ”TULOKSIA, Syksy -12”.
Kauden viimeinen kuukausikisa sekä kinkkuskaba heitettiin lauantaina 15.12.2012 BowlCircus Sellossa. Mukana kisassa jälleen 12 osallistujaa, joista kuukausikisan voiton vei tällä kertaa Mikko Virpo. Kuukausikisa toimi samalla alkukilpailuna kinkkukisalle siten, että kk-kisan kuusi parasta jatkoi kinkkukisan semifinaaliin. Nämä kuusi olivat Mikko Virpo, Ilkka Ojanen, Aimo Taponen, Mikael Montonen, Osmo Ek ja Pasi Niemi. Erittäin tasaisen kisan jälkeen finaaliin menivät samalla tuloksella (215) Aimo Taponen ja Ilkka Ojanen. Kinkun vei lopulta ilman tasoituksin keilannut Ilkka Ojanen tuloksella 300 Aimo Taposen saadessa tulokseksi 204. Kaikki syksyn tulokset (paitsi Marskin kisan, jolla on oma sivu) löydät kohdasta ”TULOKSIA, Syksy -12”.
